Pahin vai Paras Suku?

Tanssia, huumaa.

Tunnelman tuomaa.

Iloa, naurua.

Juttujen juoksua.

Kohtaamisia onnellisia!

Jos sanotaan että suku on pahin niin täytynee ainakin oman kohdalla todeta samaan lauseeseen että on se samalla myös se paras.

Eilen oli yhden sukulaisen nuortumis juhlat joissa tuli sitten pyörähdettyä.

Pääsin menemään  vasta noin neljä tuntia myöhemmin kuin aloitus aika oli merkitty. Työt kun on hoidettava.

Paikalla oli niin sitä itselle läheisintä sukua mutta myös niitä jotka kyllä asuvat lähellä mutta kuitenkin ei vain tule pidettyä yhteyttä niin paljoa.

Enne kuin kerkesin paikalle minulle taisi tulla viisi eripuhelua kahdelta erihenkilöltä että joko olen tulossa. No lopulta kun pääsin perille jo ovesta tullessa vastaan tuli lämmin henkinen tunnelma. Sisälle itseni saatua kuulin musiikin, jutustelun ja naurun yhdistelmän.  Näin joitakin henkilöitä tanssille valloitetulla olohuoneen lattialla jammailemassa. Koitin hiippailla hiljaa paikalle kunnes ensimmäinen huomasi minut ja kuulutti kaikille muillekin että olin päässyt viimein perille. Tätä seurasi lämmin tervehdys kaikilta paikalla olijoilta vuoron perään halauksen kera. Kuulin myös että moni oli kysellyt perääni ” milloinka tulen? ” .Tiesin tulleeni jonnekkin minne minä kuulun ja koin olevani tärkeä näille henkilöille edes tuona iltana. Tosin uskon että se ei ole vain tuo ilta.

(Tasapuolisuuden nimissä on kai se kirjoitettava sekin että kaikesta huolimatta suku on minulle myös kovin tärkeä! )

Vaikka ikä vaihteli omasta iästä reilusti alas tai ylöspäin niin ei se kyllä haitannut mitenkään. Suvun kesken kun ei sitä ikää enää kovin tarkkailla täysi ikäisyyden jälkeen. Näin ainakin meillä.

Monien kanssa tuli kuulumiset vaihdettua, Dj:tä leikittyä silleen minimaalisesti

ja tanssi lattiakin valloitettua. Ihana oli nähdä monen rentoutuvan ja päästävän irti turhista rajoista, ainakin tanssi lattian puolella. ”Vanhempikin nuortui” ja oli musiikki melkein mitä hyväänsä lattialta löytyi nuorempaa ja vielä nuorempaa porukkaa. Yhden asian jätin kuitenkin muiden hoidettavaksi ja se oli boolikulhon tyhjennys.  Voi kuulostaa tylsälle mutta ei se minulle ollut yhtään tylsempi vaihtoehto. Eikä muitakaan tuntunut haittaavan yhtään. Samalla lailla kun olin mukana jutuissa kuin kaikki muutkin.  (Niin ja siis tämä oli ihan oma valintani!)

Yksi hauskimmista jutuista oli varmaan ”serkus” kuvan ottaminen. Melkein sama kuin sirkuksessa monta pelleä olisi koitettu laittaa samaan kuvaan. Tarkoitus oli ottaa ”serkus” kuva mutta olikin sirkus kuva. Kukaan ei oikein tiennyt ollakko vaiko eikö olla ja miten olla.  No jollain kameralla on tästäkin vissiin todistus aineistoa. Toivottavasti vielä joku päivä saan sitä materiaalia myös itselleni.

Kun päästiin yli puolen yön ja pikkasen siitä vielä eteenpäin alkoi pientä hyytymistä tapahtumaan ja siitä tovi eteenpäin niin löysin itseni kuskaamasta alkoholin vaikutuksen alaisena olevia sukulaisia kotiin. Viimeisenä omat vanhemmat kotiin. Ja kyllä vanhempani olivat paikalla juhlimassa myös.

(Nyt varmaan joku jo miettii että ihmekkös kun oli selvänä. Tämä tosin ei ollut se tekijä. Vanhempani ovat nähneet minut humalassa, ei siis syytä piilotteluun. )

Päällimmäisenä mieleen jäi lämmin tunnelma, iloinen yhdessä olo, tanssiminen, kuulumisten vaihtaminen ja se sukulaisuus. Jokaisella on omapersoona mutta silti jotenkin kummallisesti kuitenkin kaikki niin pirun samanlaisia.

Saa nähdä milloin seuraavan kerran tämmöisiä suku juhlia vietetään ja saadaan suku kokoon. Siihen asti voi hyvin mielin todeta että jos suku on pahin niin on se myös se paras!  Ja muistella tuota iltaa.

Usein sitä tuntuu unohtavan sukunsa olemassa olon. Vaikka muistaisi niin onko se sitten jotenkin niin itsestään selvyys että sen meinataan sitten sivuttaa kaiken muun arjen keskellä. Toki nykyisin arkeen kuuluu kaikkilla niin paljon kaikkea että aikakin on rajallista. Eikös kuitenkin joskus aikoja sitten suku ollut se mikä merkitsi kavereiden ja ystävien yli? Nykyisin se tuntuu kääntyneen toisin päin.

Ystävyys ja kaveri suhteita hoidetaan mutta eikös sukulaisuus suhteitakin pitäisi vaalia jos haluaa pysyä yhteydessä?  Ja eikös vanha sanonta sano että veri on vettä sakeampaa?

Eikös kaikki sosiaaliset suhteet perustu lopulta samaan muista huoltaa suhdetta niin se pysyy kunnossa? Jos enne asuttiin niin lähellä että oli helppo olla yhteydessä ja tekemisissä. Tänä päivänä väittäisin että se ei ole sen vaikeampaa puhelimien ja internetin aikakaudella. Loput on tekosyitä. Vain jos haluat niin kyllä aikaakin järjestyy. Näin ainakin itse haluan kovasti uskoa.

Vaikka itsekin tiedän välillä olevani kiireinen tai sitten vaan liian väsynyt olemaan yhteyksissä niin paljon kuin haluisin.

PS: jos kyseinen nuortuja sattuu tämän lukemaan niin PALJON ONNEA NUORTUMISEN JOHDOSTA! (näin tätäkin kautta)