Hajatuksia

Ajatuksia
Päässä pyörii
Ajatuksia
Kaikki sekaisin
Ilman järjen häivää
Otan kopin jos toisen
Silti pyörii
Ajatuksia

Jotenkin tuntuu että olisi hirveästi sanottavaa mutta mitään ei meinaa tulla ulos.
On noita ajatuksia mutta myös tunteita monen laisia päällekkäin ja yhtä aikaa. Mihin tartuisin? mistä haluaisin kertoa.

Onkohan tämä sitä väsymystä vai onko tämä sitten sitä kuuluisa kaamos masennusta.
Olo on hirvittävän rauhallinen jotenkin epänormaalin rauhallinen. Ensi viikolla on näytös ja normaalisti stressaisin ihan todella paljon. Nyt tuntuu etten osaa. Normaalisti yksin olo tai ainakin tekemättömyys olisi kirosana. Nyt nautin tästä.

On tässä yksi hyvä puoli ollut olen löytänyt jällleen ne pienet ilot. Kaunis musiikki melkein saa kyyneleen silmään, järven aallokko ja tuulen tuiverrus kasvoja vasten tuo myös kyyneleen silmään mutta positiivisen sellaisen, ystäväni tyhmät vitsit saavat minut nauramaan enemmän ja yhteiset hetket tuntuvat tärkeille, kynttilän loiste saa minut hymyilemään kun se on vaan niin kaunis, Vanha tuttu jo vuosien takaa, halaus ja olo on kuin olisi ollut siinä aina. Yksin kertaiset pienet asiat mitä yleensä pitää niin itsestään selvyytenä tuovatkin nyt paljon iloa.

Tänään oli kovin ihanaa käydä kävelyllä yhden pitkä aikaisimman ystäväni kanssa. Päädyttiin Pyhäjärven rannalle erään opiston luona. Löydettiin monta kaunista paikkaa. Järvi ja sen aallot, kallliota ja puita kauniisti valaistuna. Monta unelmaa rikkaampana, monta ihanaa naurua rikkaampana, monta ihanaa maisemaa mielikuvien albumiin lisätty, muutama valokuvakin otettu sekä paljon muuta rikastuttavaa koettu tuon reissun aikana. Omalla lailla siis rikkaampana tulin jälleen pois. Käytiin myös kävelemässä pyynikin kuuluisat rappuset. Laskin ne ja jos en pahasti sekasin mennyt välissä niin niitä oli 306kpl. Saa korjata jos joku on laskenut paremmin. Jälleen pieniä asioita joista sain ihan suunnattoman paljon iloa.

Jotain taisi tapahtua  kun viimeksi kävin Kuopiossa. Sen jälkeen on olo ollut enemmän tai vähemmän herkistyneempi.

Kävin siis kotona Kuopiossa isäinpäivä ylläri visiitillä. Sain viettää laatu aikaa perheeni kanssa, mummon ja muutaman kaverin. Perheen kanssa vietettiin perinteistä isäin päivää muuten mutta aamusta menin yllärinä toivottamaan isäinpäivä toivotukset kasvokkain. Isä ei siis tiennyt mitään että minä olen tulossa Kuopioon. Siitä sitten mentiin yhdessä koko perheen voimin syömään. Käytiin syömässä ja juteltiin niitä näitä. Käytiin heittämässä pikku veljeni töihin. Jatkettiin äidin ja isän kanssa mummon luo. Matkalla käytiin molempien ukkieni haudalla ja tästä lähti keskustelu millaisia minun ukkini olivat olleet ja millaisia minun isäni ja äitini mummot ja ukit olivat olleet. Millaisia luonteeltaan ja mitä tehneet nuorempana elääkseen? Oli mielenkiintoista kuunnella. Päästiin Mummon luo ja voi miten ihana olo itselle tuli kun näki mummon ilahtuvan silmin nähden kun tajusi että olin tullut kylään. Vielä enemmän tuntui ilahtuvan siitä kun hetken jutustelin kuulumisia ja kysyin myös hänen kuulumisensa. Lisä iloa hänelle selvästi toi se että katseltiin vanhoja valokuvia joista hän sai selittää ketä jossain oli ja miten ehkä sukulisia tai muuten tuttuja. Kaikkein hienoimmalle minusta tuntui se että hän koki iloa näinkin pienistä asioista kuin kuvien katsominen ja kuulumisien vaihtaminen.

Toinen mikä jotenkin sai minulle lämpimän mielen oli kun kävin moikkaamassa vanhoja valmennettaviani. Se ilo ja hymy mikä heille levisi kasvoille kun näkivät minut. Olo oli jälleen kuin en ikinä olisi ollutkaan poissa. Ihan mieletön. Varsinkin ne pienimmät jotka juoksi halaamaan. Ei sillä etteikö isommatkin olisi ilahtuneet omalla laillaan.

Myös kavereita kun näki tuli sellainen olo että eilenhän me viimeksi näimme. Helpous olla ja ehkä omalla lailla kaiken kaikkiaan helpotus ettei mikään ole muuttunut vaikka paljon onkin tapahtunut ja kuitenkin muuttunut. Kaikilla elämä jatkuu ja vie eteenpäin mutta se sisimmän tunne siitä että tämä on täälä edelleen minua varten ja minä häntä varten. Yhdessä erillään eletään päiviä eteenpäin.

Jotenkin kai olen kiitollinen kaikista ihmisitä jotka ovat minun elämässä! Kiitollinen siitä että saan elää heidän kanssa tätä elämää. Oppia uutta, rämpiä elämän suossa ja nousta uudelleen, lähteä ja tulla kuin tuhlaaja tyttö, kulkea omia polkuja, haastaa itseni uusiin asioihin, iloita ja nauraa, hullutella, olla minä sellainen kuin olen ja silti he ovat elämässäni. Tai vasta vuoroisesti kuunnella kun heillä on jotain kerrottavaa, auttaa kun apua tarvitsevat, tsempata ylämäessä ja alamäessä, ilahduttaa joskus jopa ihan vaan läsnä ololla, halata kun tarvitsee halausta ja enne kaikkea elää hengessä mukana elämää eteenpäin. Yhdessä mutta erillään.

Tiivistettynä kai voisi sanoa että minulla on rakastettu olo. Jollain lailla olen tärkeä.
Ehkä en sitä ole niin vahvasti nähnyt ennen tai en ole osannut katsoa, en tiedä mutta jotain tuolla reissulla tapahtui. Jokin aukaisi mun silmät ja hyvä niin toivottavsti ne pysyvätkin nyt auki eikä enää sulkeutuisi! Ja puhun nyt lähinnä sydämmen "silmistä". Ehkä tämä tunne opettaa myös minua rakastamaan muita vielä enemmän ja välittämään.

Noni sainhan mä lopulta ajatuksesta kiinni. Ainakin kahdesta. Kaksikin on hyvä tai oikeastaan sen on todella hyvä. Kaksi tarina lisää kerrottu ja samalla ainakin yksi havainto lisää itsestä tehty.
Minä opin, pikkuhiljaa. Kasvan ihmisenä!

From Kuopio To Tampere

Tiesin tämän päivän vielä koittavan. Päivän jolloin tuttu ja turvallinen kotikaupunki vaihtuu toiseen .. tällä kertaa Kuopio- Tampereeseen.  Paljon jää taakse mutta yhtä lailla paljon on vielä edessä, ellei jopa enemmän.

Kaikki tämä uusi jännittää, pelotaa mutta saman aikasesti olen todella innoissani. Innoisaani siitä mitä tuelva tuo. Pelottaa kuitenkin jättää kaikki tuttu ja turvallinen ja jännittää se että miten kaikesta lopulta selviää. Enkä tarkoita ettei selviäisi vaan nimen omaa kysymys miten? on se juttu.

Oma tukiverkosto jää käytännössä puhelimen tai netin varaan. Kilometrejä välissä on enemmän kuin koskaan tähän mennessä. Näin siis jos ei matkustelua lasketa. Tiedän että kaikki jotka Kuopioon jää tulee siellä olemaan edeleen ja varmasti tulevat myös kyläilemään. En siis pelkää että he katoavat elämästä mutta oudolle välimatka ehdottomasti tuntuu ainakin alkuun.

Toki Tampereella on jo muutamia tuttuja ja kavereita. Ihana että on! On joku jolta voi kysästä joskus neuvoa uuden kotikaupungin toiminnoista ja  ehkä joku jopa näyttää minulle vielä paikkojakin.
Joitain ihmisiä joita nähdä myös työn ulkopuolelta.

Työt siis toivat minut Tampereelle. Uusi työ johon koitan totuttautua ja päästä sisään. Ensimmäinen viikko takana ja toinen käynnissä. Viiko sitten tuntui että olen ihan pihalla mutta pikkuhiljaa alkaa kotiutumaan. Tulee tutummaksi ja sitä myötä helpottuu päivä päivältä.

Yksi asia mitä odotan tällä hetkellä on se että pääsen uuteen kotiin muuttamaan. Tällä hetkellä siis olen väliaikais majoituksessa ja olo on enemmän samallainen kuin olisin leirillä.  Elämä matkalaukuissa tai muissa vastaavissa säkeissä/laatikoissa. Tällä viikolla kuitenkin pitäisi tämänkin olla totta, uusi koti odottaa laittajaansa!

Päivä päivältä asiat siis järjestyy eteenpäin. Vaikka oikeastaan elän unelmaani niin silti haikeuskin välillä valtaa mielen. Niin paljon hienoja asioita jäi myös Kuopioon. Kuten perhe ja puoli sukua, osa ystävistä/kavereista, vanhat työpaikat ja ihmiset joihin olen saanut tutustua niiden kautta, niin ja kaksi ihanaa koiraa joita ikävöin ehkä eniten.

Kiitokset haluankin sanoa kaikille jotka jäivät sawoon.
Kiitoksen siitä tuesta ja kannustuksesta mitä olen saanut matkalla tänne.
Perheelle Kiitos kaikesta ! Kannustuksesta ja siitä että olette seisoneet vierellä jokaisessa mutkassa sekä iloineet ilot mukana! Tukenne on ollut tärkeää!
Suvulle myös kiitos tuesta ja kannustuksesta! On ollut ihana huomata jälleen että mun suku on paras !!
Kaikille ystäville/kavereille jotka kannustitte alun alkaen tähän muutokseen ja niille jotka olitte henkisinä sparraajina matkalla!
Kuopion Luisteluseuralle kiitokset kaikista menneistä vuosista! Kotiseura on aina kotiseura. Teidän kanssa minä kasvoin luistelijana mutta myös valmentajana pitkälle! Kiitos myös siellä puolella olleille ihmisille jotka olitte myös tsemppaamassa eteenpäin aina! Monta "pikkusiskoa" siellä on vieläkin ja monta "kummi"luistelijaa. Me nähdään vielä !!
Ohjelmapalvelu Annan Ohjelmille. Pomoni Anna paras pomo varmaan ikinä !! Kaikki mitä ikinä sainkaan päähän tehdä olit tukena ja uskon että niin tulet olemaan jatkossakin! Kiitoksia kaikista opeista mitä sinulta sain!! Uskompa että mekin tullaan näkemään vielä!
Pohjois-Savon Liikunnallekin kiitokset vaikka pää työ oli aina luistelussa oli ihan huippua päästä myös muita liikunnan alan juttuja tekemään! Kiitos kaikista uusista haasteista ja kehittymisen mahdollisuuksista! Eiköhän mekin törmätä vielä jossain merkeissä.
Iisalmen Taitoluistelijoille Kiitokset viimeisestä valmennus vuodesta! Vuosi teillä oli se vuosi mikä avasi silmiäni sen suhteen mitä halauan tehdä ja miten. Pääsin teillä kasvamaan valmentaja taas askeleen eteenpäin. Myös kaikesta tuesta vuoden aikana, siitä että uskoitte minuun ja lopulta päästitte menemään oman unelmani perään. Toivottavsti näemme vielä jossain!

Nyt on aika suunata katseet eteenpäin , kohti uusia haasteita ja enne kaikkea seuraavaa unelmaa!
Elämä kantaa kulkiaansa niin kauan kun on unelmia!

Pahin vai Paras Suku?

Tanssia, huumaa.

Tunnelman tuomaa.

Iloa, naurua.

Juttujen juoksua.

Kohtaamisia onnellisia!

Jos sanotaan että suku on pahin niin täytynee ainakin oman kohdalla todeta samaan lauseeseen että on se samalla myös se paras.

Eilen oli yhden sukulaisen nuortumis juhlat joissa tuli sitten pyörähdettyä.

Pääsin menemään  vasta noin neljä tuntia myöhemmin kuin aloitus aika oli merkitty. Työt kun on hoidettava.

Paikalla oli niin sitä itselle läheisintä sukua mutta myös niitä jotka kyllä asuvat lähellä mutta kuitenkin ei vain tule pidettyä yhteyttä niin paljoa.

Enne kuin kerkesin paikalle minulle taisi tulla viisi eripuhelua kahdelta erihenkilöltä että joko olen tulossa. No lopulta kun pääsin perille jo ovesta tullessa vastaan tuli lämmin henkinen tunnelma. Sisälle itseni saatua kuulin musiikin, jutustelun ja naurun yhdistelmän.  Näin joitakin henkilöitä tanssille valloitetulla olohuoneen lattialla jammailemassa. Koitin hiippailla hiljaa paikalle kunnes ensimmäinen huomasi minut ja kuulutti kaikille muillekin että olin päässyt viimein perille. Tätä seurasi lämmin tervehdys kaikilta paikalla olijoilta vuoron perään halauksen kera. Kuulin myös että moni oli kysellyt perääni ” milloinka tulen? ” .Tiesin tulleeni jonnekkin minne minä kuulun ja koin olevani tärkeä näille henkilöille edes tuona iltana. Tosin uskon että se ei ole vain tuo ilta.

(Tasapuolisuuden nimissä on kai se kirjoitettava sekin että kaikesta huolimatta suku on minulle myös kovin tärkeä! )

Vaikka ikä vaihteli omasta iästä reilusti alas tai ylöspäin niin ei se kyllä haitannut mitenkään. Suvun kesken kun ei sitä ikää enää kovin tarkkailla täysi ikäisyyden jälkeen. Näin ainakin meillä.

Monien kanssa tuli kuulumiset vaihdettua, Dj:tä leikittyä silleen minimaalisesti

ja tanssi lattiakin valloitettua. Ihana oli nähdä monen rentoutuvan ja päästävän irti turhista rajoista, ainakin tanssi lattian puolella. ”Vanhempikin nuortui” ja oli musiikki melkein mitä hyväänsä lattialta löytyi nuorempaa ja vielä nuorempaa porukkaa. Yhden asian jätin kuitenkin muiden hoidettavaksi ja se oli boolikulhon tyhjennys.  Voi kuulostaa tylsälle mutta ei se minulle ollut yhtään tylsempi vaihtoehto. Eikä muitakaan tuntunut haittaavan yhtään. Samalla lailla kun olin mukana jutuissa kuin kaikki muutkin.  (Niin ja siis tämä oli ihan oma valintani!)

Yksi hauskimmista jutuista oli varmaan ”serkus” kuvan ottaminen. Melkein sama kuin sirkuksessa monta pelleä olisi koitettu laittaa samaan kuvaan. Tarkoitus oli ottaa ”serkus” kuva mutta olikin sirkus kuva. Kukaan ei oikein tiennyt ollakko vaiko eikö olla ja miten olla.  No jollain kameralla on tästäkin vissiin todistus aineistoa. Toivottavasti vielä joku päivä saan sitä materiaalia myös itselleni.

Kun päästiin yli puolen yön ja pikkasen siitä vielä eteenpäin alkoi pientä hyytymistä tapahtumaan ja siitä tovi eteenpäin niin löysin itseni kuskaamasta alkoholin vaikutuksen alaisena olevia sukulaisia kotiin. Viimeisenä omat vanhemmat kotiin. Ja kyllä vanhempani olivat paikalla juhlimassa myös.

(Nyt varmaan joku jo miettii että ihmekkös kun oli selvänä. Tämä tosin ei ollut se tekijä. Vanhempani ovat nähneet minut humalassa, ei siis syytä piilotteluun. )

Päällimmäisenä mieleen jäi lämmin tunnelma, iloinen yhdessä olo, tanssiminen, kuulumisten vaihtaminen ja se sukulaisuus. Jokaisella on omapersoona mutta silti jotenkin kummallisesti kuitenkin kaikki niin pirun samanlaisia.

Saa nähdä milloin seuraavan kerran tämmöisiä suku juhlia vietetään ja saadaan suku kokoon. Siihen asti voi hyvin mielin todeta että jos suku on pahin niin on se myös se paras!  Ja muistella tuota iltaa.

Usein sitä tuntuu unohtavan sukunsa olemassa olon. Vaikka muistaisi niin onko se sitten jotenkin niin itsestään selvyys että sen meinataan sitten sivuttaa kaiken muun arjen keskellä. Toki nykyisin arkeen kuuluu kaikkilla niin paljon kaikkea että aikakin on rajallista. Eikös kuitenkin joskus aikoja sitten suku ollut se mikä merkitsi kavereiden ja ystävien yli? Nykyisin se tuntuu kääntyneen toisin päin.

Ystävyys ja kaveri suhteita hoidetaan mutta eikös sukulaisuus suhteitakin pitäisi vaalia jos haluaa pysyä yhteydessä?  Ja eikös vanha sanonta sano että veri on vettä sakeampaa?

Eikös kaikki sosiaaliset suhteet perustu lopulta samaan muista huoltaa suhdetta niin se pysyy kunnossa? Jos enne asuttiin niin lähellä että oli helppo olla yhteydessä ja tekemisissä. Tänä päivänä väittäisin että se ei ole sen vaikeampaa puhelimien ja internetin aikakaudella. Loput on tekosyitä. Vain jos haluat niin kyllä aikaakin järjestyy. Näin ainakin itse haluan kovasti uskoa.

Vaikka itsekin tiedän välillä olevani kiireinen tai sitten vaan liian väsynyt olemaan yhteyksissä niin paljon kuin haluisin.

PS: jos kyseinen nuortuja sattuu tämän lukemaan niin PALJON ONNEA NUORTUMISEN JOHDOSTA! (näin tätäkin kautta)

Minä, Sinä ja Me

Naurua, iloa toit harmaaseen.

Lämpöä ja läheisyyttä , kylmyyteen.

Muistutit siitä kuka olen.

Millainen haluan olla.

Olen valmis!

Kun kohtaan sinut.

En ole todella pitkään aikaan kirjoitellut tänne. Monesti olen miettinyt että lisäisin jonkun vanhan tekstin. Mutta se ei ole tuntunut hyvälle ratkaisulle kun on ollut tunne ettei minulla ole sanottavaa. 

Nyt pitkästä aikaa minulla on jälleen se tunne että voisin jotain jakaa kanssanne.

Viimesen viikon aikana on sattunut hassuja tilanteita. Jotka ovat muistuttaneet minulle siitä kuka olen ja millainen haluan olla. 

Viime viikolla tuli minun hyvä ystäväni käymään luonani pitkästä aikaa. Ennen tätä taisi mennä 1/2 -1 vuosi viime kerrasta kun saatiin kalenterit sovitettua niin yhteen että olisi pidempäänkin keretty turista.

Keskustelun lomassa aloin muistaa miksi olen tehnyt tiettyjä valintoja viime vuosien aikana, muistin myös syyn ja seurauksen. Aikasemmin olin muistellut mikä minä halusin olla pienenä tyytönä tai miksi tulla. Pakko myöntää että jokainen valintani on vienyt tavalla tai toisella lähemmäksi niitä toiveita mitä sillon olen jo miettinyt. 

Suurin ahaa elämys tulikin siitä ettäkun oli pitkään tuntunut sille että kävelin sumussa ja en oikein tiennyt mitä teen, miten, miksi ja mihin olen menossa niin huomasin että vaikka suunta ehkä ollutkin kateissa niin aina olen vaistonvaraisesti mennyt eteenpäin. 

Seuraava tapahtu suunilleen viikkoa myöhemmin. Hyvän ystäväni rytmi ryhmä rämä saapui kaupunkiin  ja valtasi paikallisen kuppilan. Toki menin moikkaamaan heitä ja vaikka alkuillan väsymys meinaskin syöstä illan turmioo heti kättelyssä niin löysin takaisin moodiin tanssin. Tanssin jalkani no ainakin jumiin osittain ja aivot narikkaan. Rentouduin vaikka se ei ehkä sille täysin näyttänytkään. 

Jälkeenpäin hyvän ystäväni kanssa jutellessa, irvistellessä ja hullutellessa muistin sen minun iloisen puolen ja hulluttelevan puolen joka on jotain mistä pidän itsessäni. Sen voimalla vaan jaksan paremmin arjen keskellä.  Muistin myös että minulla on ihmisiä ympärillä joiden seurassa voin hullutella ja hullutella myös yhdessä! Ilo jaettuna on isompi ilo! Seuraavana päivänä katsellessani hänen heikohkompaa oloaan muistin että minä välitän myös ihmisistä ja osaan sen näyyttää myös omalla laillani. Joskus jopa kertoakkin.

Ihmettelinkin mielessäni miten saatoin unohtaa nämä asiat tai mihin ne meni näkymättömiin josta en meinannut itsekkään löytää. Kai minä olen elänyt jossain omassa pikku kuplassa ja mennyt menemistä vaan ilman pysähdystä tai mitään mikä olisi saanut minut heräämään ja näkemään.

Kiitos kuuluukin nälle hyville ystävilleni herättämisestäni!! <3

Koitan jäleen toimia niin että voin olla tyytyväinen itseeni ja elää enemmän hyvien puolieni kautta kuin niiden huonopien. Näin saan itse elämästäni enemmän ja muut minun mukana kulkevat.

Tämä voisi olla yksi tavoitteistani tälle vuodelle! 

Lähdetkö sinä samaan mukaan? .. Tehdäänkö tästä vuodesta itse itsellemme parempi ? Yhdessä! 

ANTEEKSIANTO

Anteeksi, pieni sana suurella merkityksellä.

Pieni sana mutta niin kovin vaikea lausua. Miksi?

Onko meistä ihmisistä tulossa niin kylmiä että toiselle voi sanoa tai tehdä melkein mitä vaan. Piittaamatta toisen tunteista ja olla välittämättä miten joku pieni lause tai teko voi toista vahingoittaa, jättää syvän arven. Mistä ne pahat sanat ja teot yleensä edes tulevat? Joskus nuorempana luin jotain runoteosta jossa oli runo jota en muista enää mutta sanoma oli ” vain heikko itsetunto käy kerskumaan” . Onko meillä ihmisillä niin paha olla sitten että meidän pitää jo sitä omaa pahaa oloamme purkaa kanssa ihmisiin?

Mietitään nyt vaikka koulukiusattuja. Jos syynä on silmälasit, R:ä vika, vartalon pyöreys tai jotain vielä epämääräisempää. Oikeuttaako yksikään asia oikeasti kiusaamaan toista tai saati onko siinä mitään järkeä? Jos on silmälasit niin tuskin on itse pienenä lapsena valinnut itse pitää niitä laseja päässä tai jos puhe kyky ei olekaan kehittynyt normaalissa tahdissa. Yleensä syy on jollain lailla fysiologinen josta kyseinen ihminen ei ole saanut päättä että hänellä sellainen on.  Onko ne kiusaajat sitten niin täydellisiä ettei muilla saa olla heikkouksia? Itse en ainakaan usko että meistä kukaan on niin täydellinen että toisen vioista kannattaisi alkaa huomauttelemaan!  ON toki paljon muitakin tapoja loukata toista psyykkisesti tai fyysisesti mutta tässä nyt yksi esimerkki.

Eikö kaikilla olisi parempi olla kun heitä kannustettaisiin niissä omissa vahvuuksissa ja jätettäisiin ne heikkoudet rauhaan? Kuitenkin jokainen paha sana ja teko satuttaa ja jos niitä jatkuu pitkään niin ne jättää jokaiseen oman jäljen. Joskus se pienempikin jättää jälkensä. Osa selviää niistä helpommin, osa ei välttämättä lopulta selviä ollenkaan. 

Miten noista voi sitten edes selvitä? Jos omatunto on syöty mollaamalla ja fyysisesti uupunut jo kaikkeen siihen pahaan mitä on kokenut? Auttaako enää uskotella itselleen että on täysin kelvollinen ihminen siinä missä muutkin? Antaa itselleen anteeksi ne olemattomat asiat mitä koittanut pyydellä anteeksi itseltään ja muilta? ” Anteeksi kun olen olemassa, anteeksi kun satuin samalle käytävälle kanssasi, anteeksi kun olen antanut kohdella itseäni väärin, anteeksi kun synnyin tällaiseksi, anteeksi kun pärjäsin paremmin kun sinä, anteeksi kun…” Tai antaa anteeksi niille muille jotka ovat olleet ne ihmiset jotka eivät ole tyhmyyksissään tajunneet mitä oikeasti tekevät?  Entä jos anteeksi pystyy antamaan niin kuinka monta kertaa voi antaa? Varsinkin samasta asiasta? Olen kuullut myös sellaisen lausahduksen  ”anteeksi annan mutta en unohda”, onko anteeksi antanut jos ei ole valmis unohtamaan? tai jos on valmis unohtamaan mutta kuitenkin asia vaivaa?  Tai voiko antaa anteeksi jos kukaan ei koskaan edes pyydä anteeksi? 

Oman virheen myöntäminen tuntuu olevan niin pirun vaikeata myös. Eikä se ainakaan helpota sitä anteeksi pyytämistä.  ”Kun minussa ei ole mitään vikaa enkä minä ole ainakaan tehnyt mitään niin ei  minun tarvitse”. Tai sitten vieritetään syy toisen niskoille ” En se minä ollut kun se oli toi Rivarin Maija”.  

 Onko se sitten sitä kuuluisaa heikkoutta jos myöntääkin virheensä? Vai voisiko se sittenkin olla vahvuutta ja askel kohti kehittymistä? Eikös psykologit toitota että parantuminen lähtee myöntämisestä? Lähteekö anteeksianto sitten myöntämisestä ja asian tunnustamisesta? 

Kai minä koitan sanoa sitä että niin vaikeaa kun välillä se anteeksi antaminen onkin niin koitetaan yhdessä muistaa sen merkitys ja käyttää sitä silloin kun tulee se tilanne. Toisekseen varmaan myös sitä että vihaaminen ja kyynisyys  vie meiltä liikaa energiaa omalta elämältä ja siltä että voitaisiin olla onnellisia edes osittain tämän pienen elämämme ajan. Anteeksi anto voisi siis vapauttaa myös meitä kohti parempaa oloa ja iloisempia päiviä.  Yhdessä me teemme elämästämme sen mitä se on.

Sisin

Pinta kuin lasia,

kovaa mutta kuitenkin niin haurasta.

Pinta kuin jäätä,

Kylmää mutta kuitenkin helposti sulavaa.

Sisällä lämpöä kuin saunassa,

riittävästi ja jaettavaksi.

Harva vaan näkee pintaa syvemmälle!

Kaikki näkee aina ensimmäisenä sen mille näytät ja kuinka käyttäydyt. Sanotaan että ensimmäisen viiden (5) sekunnin aikan ihminen muodostaa toisesta ensi vaikutelman ja se on sitten sitä mitä nyt sillon sattuu tekemään.

Entä jos sattuu olemaan vaikka alkkarit huonosti, väätää ilmettään niitä korjatessaan kun kohtaa uuden ihmisen? Millaisen kuvan siitä saa?. Tai jos säikähtääkin vaikka takaa tulevaa ja pomppaa melkein toisen päälle ? .. Olisinko sitten säikky, hullu ja arka tyyppi automaattisesti ?

En sano etteikö ensivaikutelma joskus pitäisi paikkaansakkin mutta useinmiten siihen vaikuttaa niin monit tekijä kuinka käyttäytyy. Jo se että onko kyseessä Baari, työhaastattelu, katu, lenkki polku, tanssi salit, työpaikka, järjestön kokous tai ihan  mikä vaan muu määrittelee paljon ihmisen käytöstä. Baarissa yleensä ollaan vapaalla (ellei sitten satu työskentelemään siellä) ja pääsääntöisesti mukava fiilis ihmisillä mutta jos nyt et satu haluamaan että sua tulee kähmimään kunnolla kännissä oleva toista sukupuolta oleva henkilö niin olet automaattisesti kylmä tai kova tyyppi ?. Entäs sitten Työ haastattelu jokainen tietää päivän jo etukäteen varmaan kerkeää tarkoin valita mitä laittaa päälle ettei jo vaatteiden perusteella antaisi itsestää "huonompaakuvaa" , lisäksi toden näköisesti on mietitty pään jo puhki mitä siellä voitaisiin kysyä ja mitä siihen voisi vastata? Eli varmasti toimit kovin luonnollisesti?

Tarkoitan siis että onko reilua tuomita ihminen ulkonäön perusteella ? .. Jokaisessa meissä kun on se joku mikä on sisällä ja sitten on se mitä näkyy ulospäin. Joskus voisi tehdä hyvää laittaa ihmisille laput silmille ja harjoitella kuuntelemaan muita. Monelta kun voi saada paljon uutta jos vaivautuu edes tutustumaan. 

En tiedä että uskonko että jokaisessa on jotain hyvää. Mutta sen tiedän että ainakin haluaisin uskoa niin! 

Kaikille sen näyttäminen vaan erisyistä ei ole kovin helppoa, esitetään kovempaa kuin onkaan, kylmempää kuin tarviisi ja silti sisällä palaa liekki joka huutaa pästä ulos!